Asiakkaan Ääni

asiakkaan_aani

Asiakkaan ääni kertoo sitoutumisesta korkeaan asiakastyytyväisyyteen

Asiakkaan Ääni on indeksi, joka perustuu suomalaisten asiakkaiden antamiin asiakaspalautteisiin. Indeksi lasketaan yli 500 000 asiakaspalautteen pohjalta ja se korreloi voimakkaasti Net Promoter Scoren kanssa. Asiakkaan Ääni on tunnustus ja osoitus siitä, että laadukkaat asiakaskohtaamiset ovat lähtökohtana yrityksen jokapäiväisessä työssä.

Parhaimmat contact centerit ja asiakaspalvelijat palkitaan vuosittain

Asiakkaan Ääni 2015Jaamme Asiakkaan Ääni -palkinnot vuosittain parhaille ja eniten kehittyneille asiakaspalveluille sekä asiakaspalvelijoille. Kilpailussa on mukana tuhansia asiakaspalvelijoita ja palkinnot perustuvat satoihin tuhansiin asiakaspalvelukohtaamisista annettuihin palautteisiin.

Asiakkaan Ääni -palkinnon voittajien Net Promoter Score arvot ovat erittäin korkeita ja heidän palveluaan suositellaan voimakkaasti. Asiakkaan Ääni voittajaksi pääseminen edellyttää erinomaista ja tasalaatuista palvelua sekä päämäärätietoista työtä sen kehittämiseksi. Jokaisen vuoden voittajan Asiakkaan Ääni -indeksi on ollut edellistä vuotta parempi. Lisäksi kilpailussa mukana olevat asiakaspalvelut ovatkin nostaneet asiakaskokemustaan keskimäärin 15-20% vuodessa.

Asiakaslähtöinen toimintatapa esiin asiakkaan ääni -tuotteilla

Asiakkaan Ääni -mittauksessa mukana olevat yritykset voivat hyödyntää Asiakkaan Ääni -logoa omassa sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässään ja vahvistaa imagoaan asiakaskeskeisenä yrityksenä.

Tutustu Asiakkaan Ääni -tuotteisiin ja kerro miten tärkeää korkea asiakastyytyväisyys on teille.